Ehdoton ilo
vaimenee, voimistuu
käy päälle surun
ja sen tieltään pyyhkii
Suru väritön kytee, voimistuu
alla ilon
sisällä betonisen ihmisen
On tunne eloton, viimeisin
keskellä surun savun
mieli tukehtuu
Muisto päässä särkynä ilmenee
yksi vääristynyt ajatus
memento mori!
-Iida ja Sannna-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
MELKEE yhtä hyvä ku meiän 8)
ahahahah!!!
phah !ei näit pysty edes vertaa keskenää, on toi meijän ihan ylivoimanen :D heii miten ambrusin saadaa kutsuttuu tänne? en tajuuu. :e
en mäkään älä välitä
Se on se runon pituus mikä ratkasee :O
aijaa must tuntuu kyll et se sisältö ratkaisee ;D
Nope
EIKÖ! noh täst kyl sit syntyy ilmiriita :D
Tää ilon ja surun vaihtelu tuntuu hyvältä teemalta. Siitä sais varmaan lisääkin ajatuksia irti. Minua kiusaa tuo betoninen ihminen, miten se voi olla pinnastaan iloinen ja sisältä suruinen? Mitä se betoni on siinä välissä?
joo eli sillä betonisella ihmisellä on kuvattu sitä raskasta ajatusmaailmaa joka piilee sen "iloisen kuoren" alla ja nousee esiin.
Lähetä kommentti