ridiculous runo analysaatio

OTSIKKO

Toivo Pekkasen voimakas runo Suuren metsän yö on osa vuonna 1955 julkaistua Lähtö matkalle runokokoelmaa. Luontokuvasta muodostuva, unenomainen runo on tunnelmaltaan kevyt ja haikea. Tämä on runon ydinajatuksen kannalta hyvinkin keskeistä, sillä koko punainen lanka rakentuu vuoden- sekä vuorokaudenaikojen vaihtelujen ympärille ja keskittyy niiden lempeä-ääniseen kuvaukseen. Balladi tai dityrambi runo ei ole, mutta varsinaisesta tarinastakaan ei voida puhua. Siksi runoa on erittäin vaikea yhdistää mihinkään lajikategoriaan.
Jo itse runon nimellä on selkeä ja merkittävä yhteys sisältöön, sillä se on ensimmäinen varsinainen pala koottaessa ja hahmottaessa runon alkutilannetta. Nimi Suuren metsän yö viittaa tulevaan valaisevasti ja aukeaa lopullisesti jo ensimmäisen säkeen kohdalla. Runossa puhujan osuus on melko epäselvä, sillä pienintäkään vinkkiä kertojan iästä tai sukupuolesta ei sisällöstä löydy. Puhujan asenne metsän yöhön on kuitenkin selvästi havaittavissa, kun surua ja murhetta huokuva, mutta ihailtavan haltioitunut sävy kahlaa jokaisen säkeen lävitse ja tuo tarkasti esiin sen kuinka puhuja kokee luonnon. Lyyrinen minä kertoo metsän ulkoasun muutoksista yleisesti, sillä äänen sisältö ole suunnattu tietylle kohdelukijalle.
Pateettisuudelta on onnistuttu välttymään, vaikka näkökanta ei vaihtele missään kohdassa runoa. Välillä sorrutaan kuitenkin hyperbolan puolelle ja tunnelma vaihtuu pian imeläksi. Etenkin pyrkimys kuvata arvostusta yön monimuotoista kauneutta kohtaan kuudennessa säkeessä huokaisulla “valkeuden virratessa tuhansissa puroissa” tekee kyseisistä puroista määrällisesti liioitellun ja rikkoo koko harmonisen kokonaisuuden.
Moderneita vivahteita ei kymmenen säkeisessä runossa juurikaan ole, vaan kokonaisuus muodostuu täysin perinteisistä osista. Riimittömän ja rauhallisrytmisen runon viisi ensimmäistä säettä sisältää kukin vertauksen, jolloin “kuin” sana on kovassa käytössä. Runossa leikitellään suhteellisen paljon kielikuvilla, sekä yön elollistaminen tulee esiin jo heti ensimmäisessä säkeessä. Yö kuvataan tekevänä henkilönä ensimmäisen säkeen kohdassa “yö liikkuu kuin valtava hirvi”, joka luo välittömästi lukijalle mielikuvan yön mahtavasta suuruudesta. Myös kohdassa “se näyttää itsensä rakastuneille” yö tuo ilmi itsensä tekevänä subjektina. Personifikaatiota käytetäänkin säästelemättä koko runossa.
Alku- tai loppusoinnullisuutta, sananheittoja tai synestesiaa ei runossa esiinny lainkaan, mutta muutama säkeenmurros tekstistä kuitenkin löytyy. Vastakohta-asettelut ja toistot ovat jätetty kokonaan pois, sekä runon symbolinen taso on olematon. Tällöin rivien välistä lukeminen on mahdotonta.